sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Kovassa käytössä


on meidän sauna näinä päivinä. Otetaan ilo irti tämän kauan kaivatun paikan valmistumisesta. Paitsi, että saunaa käytetään ahkerasti sen varsinaiseen tarkoitukseen, niin sillä on myös muuta käyttöä. Siellä kokoontuu      unikavereiden koulu.



Kuvassa etualalla on rehtori matematiikan saloja avaamassa ja opettaja aihetta konkreettisen mallin avulla havainnollistamassa .



Vaikka ryhmäkoko onkin suuri ja oppijat hyvin eri tasoisia, niin opetus halutaan toteuttaa suuressa ryhmässä samanaikaisopettajuutta hyödyntäen. Tämän koulun toimintakulttuuri on Salamancan julistuksen mukainen ja siten vahvasti inklusiivinen. Koulu on kaikkia kodin pehmoleluja varten ja valmis muuntumaan jokaisen oppijan tarpeisiin. Tähän on meillä suomalaisessa peruskoulussa usein vielä valitettavan paljon matkaa. 

Tässä koulussa ei myöskään istuta pulpetissa ja vaadita hiljaisuutta. Joskus kotiin tullessani olen huomannut, että ryhmä työskentelee rehtorin sängyllä seinäkartan äärellä ja rehtori johtaa opetustuokiota päällään seisten.  Ilahduttavaa on tämäkin suomalaisen koulun pulpettisulkeisten sijaan. 

Ihanaa on seurata näiden rakkaiden lasten leikkejä!

13 kommenttia:

  1. Ihanat leikit lapsilla :) Sauna hyötykäyttöön kaikin puolin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan rauhallinen ja lämmin leikkipaikkahan sauna on.

      Poista
  2. :D - täällä mennään vasta päiväkotiaiheisissa leikeissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä ne tulevat koulujututkin. Meillä siihen suuntaan leikkejä ohjaa varmasti myös useiden lapsille läheisten henkilöiden ammatinvalinta:)

      Poista
  3. No niin, tämähän on kuin meidän koulu täällä Kiinassa ;)

    VastaaPoista
  4. Minä koko ajan enemmän pidänkin siitä ajatusmaailmasta, joka siellä on. Ihanaa, kun avaat sitä.

    VastaaPoista
  5. Hih, ihan mahtavaa! Suloisen leikit lapsilla :)

    VastaaPoista
  6. Eikä, onpa suloista :D Minäkin odotan kovasti meidän saunan valmistumista, mutta enpä ajatellut että siitä voisi saada tuollaisenkin ilon irti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset ovat niin luovia. Me olemme kyllä kovasti nauttineet saunasta sillä traditionaalisemmallakin tavalla.

      Poista
  7. Voi miten suloinen leikki!

    Blogissani on sinulle haaste :)

    VastaaPoista