tiistai 31. toukokuuta 2011

Räjäytyksiä ja pohjatöitä

Ennen räjäytyksiä totesin, että "kovinkaan mittaiva räjähdyksiä ei tontillamme tarvitse tehdä" ja melkoinen yllätys tuo räjäytettävän maan määrä lopulta oli paitsi meille niin räjäyttäjällekin. Räjäytettävää kertyi 500 kuution verran ja budjetti kellahti melkoisesti pyllylleen jo tässä alkumetreillä. Mitä enemmän räjäytetään, sitä kauemmin tontilla tarvitaan myös kaivinkonetta, joten maksettavaa on tässä vaiheessa jo kertynyt niin paljon, että hirvittää. Onneksi tämä toinen rakentamisemme on excel-taulukoitu pienintäkin menoerää myöten ja koska olen jo melkein kaiken kiintokalusteita, kodinkoneita, pintamateriaaleja, portaita, uunia jne. myöten kilpailuttanut, niin näin suuria yllätyksiä ei niistä pääse enää syntymään. Myös kaikkien urakoiden kuten esimerkiksi sähkö- ja putkitöiden urakkahinnat ovat tiedossa. Säästöä voi tehdä todenteolla vain oman työn osuudella. Tämä projekti ei siis mene niin kuin on aiottu: rakennusmiehet loppuun asti töissä, omaa työtä vain harrastukseksi ja muutto valmiiseen taloon, vaan kyllä tässä oman työn osuus tulee olemaan varsin suuri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti