lauantai 28. huhtikuuta 2012

Halkoteline

 Halusin takan sivulle puutelineen, koska minusta nuo kuivat halot ovat vain niin kauniita. Tosiasiassa tuossa puutelineessä ei ole kuitenkaan koko talvena ollut niitä halkoja, vaan vähän vähemmän kauniita rakennuslautojen jämiä. Hyvin niillä on kuitenkin lisälämpöä taloon tullut. Nyt nuo laudat alkavat väliaikaisesti olla lopuillaan ja ennen kuin niitä ulkopaneloinnin myötä tulee lisää, niin nautiskelemme tontilta kaadetuista puista hakatuista haloista. Tuoksua myöten on tunnelma erilainen näitä polteltaessa.
 





tiistai 24. huhtikuuta 2012

Kodinhoitohuoneen valmistuminen

Olen saanut tämän blogin asetukset jotenkin ihan sekaisin. Niissä blogeissa, joissa blogini on sivun reunan gadgetin blogiluettelossa, eivät näy uudet päivitykset. Näyttää siltä, että viimeisin päivitys on tehty viikko sitten, mutta todellisuudessa olen sen jälkeen jo tehnyt kaksi päivitystä. Olen käynyt kaikki mahdolliset asetukset läpi useaan kertaan ja kysynyt apua niin bloggerin kautta, kuin bloggauksesta kertovilta sivustoilta, mutta en siltikään mahda asialle mitään. Ainoa vastaus, jonka olen saanut on, että blogini syöte täytyy päivittää. Mikä syöte ja mistä se löytyy? Jos jollain viisaalla on keinoja, niin kuulen mielelläni.

Sitten kodinhoitohuoneeseen. Huone on ollut pitkään vaiheessa monestakin syystä, mutta suurimmaksi osaksi siksi, että sinne on odoteltu viimeisiä laatikostoja. Viime viikolla ne viimeinkin Keittiömaailman asentajan toimesta paikalleen asennettiin. Saimme niihin ilmaisen asennuksen, koska toimitus venyi heidän sekaannuksistaan johtuen. Muutamia peitelistoja kaapistojen päistä vielä puuttuu, mutta lähes kaikki on kuitenkin jo valmista. Tässä muutamia kuvia ovelta päin sisemmälle huoneeseen edeten.














Todella epätavallinen valinta meille oli tuo sininen välitila, mutta ainakin tässä vaiheessa pidämme siitä kovasti. Vielä pohdimme tuon päätyseinän maalaamista kirkkaalla sinisellä seinäkaapin yläreunaan saakka, mutta olemme kahden vaiheilla. Alla kuva, josta alkuperäisen ajatuksen tuohon maalausvaihtoehtoon saimme. Jotain tuohon seinälle täytyy joka tapauksessa keksiä, koska jotenkin valju tuo kokonaisuus vielä on.Täytyy sulatella kaikessa rauhassa.



Kevätsateet ovat täällä Kuopiossa tehokkaasti edistäneet lumen sulamista ja pihamme on lohduton. Toukokuun lopussa meille tulee vielä kaivinkone tekemään viimeistelyt ja pääsemme nurmikon istutuspuuhiin ihan alkukesästä. Jospa se sitten helpottaisi. Tällä hetkellä ulos uskaltaa kurkistaa vain keittiön sivupihalle avautuvasta ikkunasta. Sieltä näkyy kaunis kallio ja keväinen metsämaisema.


keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Kuraeteinen



Meillä on vielä pääsiäinen, vaikkakin pikkumiehen istuttamat ruohot alkavat jo uhkaavasti kellistyä. Tänään niitä piti vielä hänen toiveestaan yrittää leikkaamalla ja kastelemalla pelastaa, mutta kohta on luovutettava.



 Meidän pääoven vieressä sijaitseva kuraeteisemme on valmistunut pikkuhiljaa. Muutama viikko sitten Heikki laatoitti sen ja vaikka laatoitus oli hänelle uusi aluevaltaus, niin työn jälki on kyllä uskomattoman siistiä. Kuraeteisen oikealla seinustalla on ilmanvaihtokone ja vaikka tuo itse kone onkin hyvin siisti, niin sen päältä lähtevät ja alla olevat putket eivät tuota eteistä kaunista.



Tämän vuoksi halusimme peittää seinustan liukuovilla. Toki nuo putketkin myöhemmin peitetään levyllä, mutta veikkaan, että ei siitä kokonaisuudesta silti katseen kestävää tule. Liukuovien taakse tulee jäämään ilmastointikoneen levyinen kenkäteline, kaksi Antonius-koritelinettä sekä henkaritanko. Vaikkakin näkymä on nyt siisti, niin kuraeteinen näyttää liukuovien asennuksen jälkeen paljon pienemmältä.


Liukuovia vastapäätä kuraeteisessä on Ikean Grundtal hylly, jossa kuivattelemme märät ulkovaatteet ja hanskat. Hyllyn alla on varsinainen kuraeteinen vesihanoineen. Kuraharja suihkuletkin päähän on vielä ostoslistalla.




Jotain piristävää tämä tila kaipaa ja sellaista tänne täytyy pikkuhiljaa etsiskellä. Meillä olisi ylimääräisenä Ikean kirkkaanpunaisia kenkäkaappeja ja pohdinkin nyt niiden kiinnittämistä tuohon liukuovia vastapäätä olevalle vapaalle seinänpätkälle. Täytyypä mallailla.