sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Ensimmäisiä valmiita pintoja

Tasoitukset on nyt koko talossa tehty ja pinnat pohjamaalissa. Vähän olen tasoittajien jäljiltä hionut ja  pohjamaalaannut sieltä täältä, mutta hyvin olivat työnsä kaiken kaikkiaan tehneet. Oli ihanaa kuoria ikkunoista siniset muovit ja katsoa olohuoneen ikkunasta avautuvaa maisemaa. Nyt kun kesällä näkymää peittäneet koivut ovat lehtensä pudottaneet, niin pääsimme järveäkin ensimmäisen kerran ikkunasta ihailemaan.Voi kun minä odotan sitä, että vastapäiselllä tontilla alkaa metsänhoito ja suuret kuuset väistyvät peittämästä maisemaa. Mitään aikataulua  ei asialle taida omistajalla olla, mutta maltan minä odottaa :)

Ensimmäinen kokonaan valmiiksi maalattu huone on Eevin. On kiva ajatella, että huone on parkettia, väliovea ja ikkunalistoja vaille valmis. Kyllä tämä tästä vielä valmistuu, vaikka väsymys ja lievä epätoivo on vallalla, kun muutto häämöttää jo kuukauden päässä. Eevi halusi huoneeseensa  greipinkeltaisen tehosteseinän ja on valmiiseen väriin hyvin ihastunut. Minun silmään vähän kirkas seinänä, vaikkakin toisaalta hyvin kaunis ja puhdas keltainen.

Huoneeseen on tähän tietoon tulossa keltaisen seuraksi harmaata, mustaa ja punaista. Pienenä haaveena työtuoliksi Eevillä on ollut Artekin ja Vepsäläisen yhteiskampanjan turkoosi nousukausituoli, mutta tänään valmista pintaa katsellessa hän taisikin olla kääntymässä mustaan tuoliin. Käymme katsomassa niin sillähän se selviää. Kovasti tämän huoneen sisustus sen haltijaa kiinnostaa. Ihan eri tavalla kuin muuttaessamme edelliseen taloon hänen ollessaan viisivuotias. Maku on muuttunut ja kallistunutkin aika tavalla.

Eevin huoneen ikkunasta avautuu näkymä takapihalle ja juuri tuohon kohtaan, joka ikkunasta näkyy on kesällä tulossa aitta/liiteri -rakennus. Aitan ja talon väliin tulee noin 40-50 neliön kokoinen terassi, johon laitamme vaakarimoitusta suojaamaan näkymää noin 200 metrin päässä oleviin naapureihin.Terassin takaa laskee luonnontilaisen välipihan halki polku alapihalle. Siellä on jo viime kesänä valmiiksi rakennettu hyötypiha.
























Talon pääsisäänkäynti on alakerrassa, mutta yläkerran sisäänkäynti on varmasti myös ahkerassa käytössä tulevaisuudessa. Yläkuva on otettu yläkerran sisäänkäynniltä. Sisäänkäyntiä vastapäätä avautuu ovi parvekeelle. Vasemmalla on ensin yllä jo mainittu Eevin huone ja sen jälkeen keittiö. Keittiöön etualalle tulee saareke, jossa on liesi. Saarekkeen ja takan väliin jää ruokailutila. Keittiön takaseinälle tulee tiskiallas, astianpesukone ja tasoa. Kuvan ulkopuolella olevalle vasemmalle seinustalle tulee korkeita kaappeja.  Lattiaan saakka ulottuva ikkuna avautuu parvekkeelle. Keittiö on jo laatoitettu 50x50 mudan harmaalla tasavärisellä laatalla ja siitä tuli juuri sellainen kuin toivoimme. Kuva ei vain tee sille yhtään oikeutta.

 
Yläsisäänkäynnin oikealla puolella on pieni kylpyhuone/wc.  Eevi mallailee wc-istuimen paikkaa. Takana näkyvään nurkkaan tulee suihkukaappi. Shampoille tarkoitettu kolo on vielä laatoittamatta. Kylpyhuoneen kolme seinää laatoitetaan mattavalkoisella 30x60 laatalla ja yksi seinä mattamustalla mosaiikkilaatalla. Mosaiikkilaatta saumataan valkoisella ja luulen, että se se tekee yleisilmeestä raikkaan. Ikkunan alle tulee peili ja mustan laatan seinustalla koko matkalle kiiltävä valkoinen kaluste, johon luultavimmin laitamme saarni- tai tammitason valkoöljyttynä. Tasolle tulee kaksi allasta. Todella pimeitä ovat nämä kuvat, koska meillä on vähän huono työmaavalaistus eivätkä puhelimen kameran säädötkään ihan taida olla kohdillaan :) Saa näistä nyt kuitenkin ajatuksen.




Kylpyhuoneen jälkeen laskeutuvat portaat alakertaan. Kuilua näkyy hieman tuossa alakuvassa. Olohuoneen oikeasta takanurkasta lähtee pariovi aikuisten makuuhuoneeseen, jossa kylpyhuoneen takaseinää vasten on
vaatehuone.  
 
On hienoa, kun talo alkaa pikkuhiljaa valmistua ja pääsemme vähän lähemmäksi puuhastelemaan alakertaa asuttavaan kuntoon. Heikki on viettänyt rakennuksella niin ympäripyöreitä päiviä, että perheen yhteistä aikaa vietämme oikeastaan vain viikonloppuisin rakennuksella. Mutta kyllä me vielä kuukauden jaksamme vääntää. 

Mervi

3 kommenttia:

  1. Hei Pulkkiset,

    Mahtavan kaunis koti ja ihan loppusuoralla jo!

    Laittakaahan kuvia sisustustöistä jatkossakin!


    Ellan terkut:
    Eevi sun huoneesta tulee varmasti mahtava!

    Haluun ehdottomasti nähdä sen valmiina!

    T:Marita ja Ella (+ hengessä mukana Heikki, Emilia ja Eero)

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Kovasti olemme innoissamme itsekin. Muutto on kuukauden päästä ja vaikka valmista ei vielä ole, niin elämä helpottuu, kun kaikki yhdessä paikassa.

    VastaaPoista