tiistai 7. helmikuuta 2012

Ottipa koville eikä vieläkään helpota :)

Muutosta on nyt kulunut hieman yli viikko ja raksa alkaa pikkuhiljaa tuntua kodilta. Blogia en ole päässyt päivittelemään, koska valokuvien siirtämiseen tarvittava piuha oli hetkellisesti hukassa. Paljon on tavaraa vieläkin kadoksissa, mutta eniten harmittaa oman puhelimen häviämisen myötä hävinneet ystävien ja sukulaisten numerotiedot. Muutto ei ollut loppuun asti hyvin suunniteltu ja toteutettu, mutta toisaalta ihan luonteva jatkumo tälle rakennusprojektille, joka ei ihan mallikelpoisesti sekään edennyt.

Asumme tällä hetkellä yläkerrassa (kuva alla). Lapset jakavat Eevin keittiön seinän takana sijaitsevan makuuhuoneen. Tiivis tunnelma purkautuu välillä kiivaana sanailuna, joka kuuluu hyvin vielä hieman kaikuvissa tiloissa. Pääsääntöisesti kuitenkin rauha maassa ja kaikki iloisella mielellä.Yläkerta on muutamia listoja ja keittiön haasteita (myöhemmin tässä tekstissä) vaille valmis.


 Alakerta on vielä hyvinkin vaiheessaan ja käytössä on vasta puolet alakerran käytävästä (ulko-ovelta yläkerran portaille) ja kodinhoitohuone. Muut tilat muovitettuina. Niistä puuttuu lähinnä maalia ja parkettia, mutta myös laattaa, sähkötöitä ja panelikatto. Saunassa on vasta lattia ja kiviseinät. Pakerramme alakertaa pikkuhiljaa valmiiksi tässä kevään aikana ennen ulkotöiden alkamista. 


Sitten keittiöstä. Keittiömme on Keittiömaailman mallistosta. Ovet ovat mattavalkoiset ja niissä on alumiinilistavedin. Tasot otimme Muotokiven kautta ja ne ovat aluminio nuben väristä tasaväristä hieman kiiltelevää harmaata Silestonea. Keittiön välitilaan tulee harmaan maalin päälle kirkas lasi ja yläkaapiston ympärille tulee ledinauha antamaan valoa työskentelytasolle.

 Kovasti tästä keittiöstä pidämme, mutta vielä on muutamia ratkaistavia haasteita.

...kaapeista puuttuu ovia ja sisälaatikoita...

...sokkeleita on vaihdettava...

...jääkaappi ei mahdu yläkalusteen alle ja saarekkeesta puuttuu upotettava pistorasia...

...eikä meillä ole vieläkään ensimmäistäkään roskista. Muutamia viikkoja tämä varmasti vielä kestää, koska esimerkiksi yläkalusteen uudet ovat menevät tilaukseen vasta nyt. Palvelu Keittiömaailmassa on ollut koko ajan hyvää niin myyjän kuin asentajienkin osalta ja kaikkiin haasteisiin on vastattu. Harmittaa tämä kuitenkin, koska on tästä vaivaa meillekin ollut. Onnellisia olemme kuitenkin siitä, että otimme ihan loppumetreillä asennuksen ja vaiva on siten vain välillistä.

Usko siihen, että hyvä tästä vielä tulee on kuitenkin vahva ja mieli tyyntyy keittiön ikkunaasta näkyvää talvimaisemaa ihastellessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti