sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Uutta lastenhuoneessa


Keskimmäinen sai joululahjaksi toivomansa valkoisen String pocket -hyllystön.

Ja on itselleen tyypilliseen tapaan asetellut siihen tavaraa hyvin minimalistisesti.

Joululoman aikana huone sai myös uuden maton ja sen järjestys vaihtui. Nyt huoneessa on aikaisempaa enemmän leikkitilaan keskellä lattiaa. Matto on Ikeasta ja olen siitä jo pidempään haaveillut. Nyt sille löytyi paikka ja olemme siihen Aatun kanssa kumpikin hyvin tyytyväisiä. Eevin sen sijaan on esittänyt hienoisen varauksen maton ihanuutta kohtaan, mutta oli hyvin tyytyväinen Aatulta saamaansa harmaaseen Riff-mattoon. Meillä nämä matot ovat vaihtaneet paikkaa niin useasti, että on annettava anteeksi, kun mies niitä siivouspäivänä vääriin huoneisiin asettelee.

Tähän seinälle pitäisi keksiä jotain piristystä. Meillä on siihen suunnitelmissa jokin värikäs kangas. Aatu itse on ehdotellut Marimekon Iltavilli-kangasta, mutta ehkä kuitenkin jotain Marimekon kevään uudesta mallistosta.
Tämän avulla kirjat ovat löytäneet alkusyksyä paremmin reppuun oikeana päivänä:)

Aatu on kova näpertelemään käsillään kaikenlaista ja alla muutamia itse tehtyjä aarteita ja piirustus.

Niin ja tärkeääkin tärkeämpi unilelu. Hellyttävän kulunut ja nuhjaantunut Kalle-pupu.

14 kommenttia:

  1. Hieno on ja veikkaanpa, että String kerää lisää esineitä kannettavakseen ajan kuluessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se ollakin, mutta tämän miehen tuntien, hyllyyn päätyvät vain ihan merkityksellisimmät.

      Poista
  2. Kivoja nuo vaneriteokset!

    Sinulle on blogissani haaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin. Helikopteri oli koottava paketti ja ostan näitä lisää, kun jossain näen. Hauska idea. Kiitos haasteesta. Käyn kurkkaamassa.

      Poista
  3. Moi! Tulin vastavierailulle ja teillä on tosi hauskannäköistä. Tykkään kovasti teidän talon värityksestä, meillä tuo ulkomaalaus vasta edessä ensi kesänä. Valitettavasti meillä kaavamääräys määrää talostamme vaaleamman...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, kun tulit vierailulle. Harmaja on kaunis hyvin monen värisenä, kuten Kannustalon esitteistä käy ilmi. Mekin pohdimme vaaleampaa, mutta sitten päädyimme tähän alkuperäisen Harmajan väriin.

      Poista
  4. Hei, blogissani on haaste sinulle. Käyhän kurkkaamassa:) Terveisin savolainen bloggaaja;)

    VastaaPoista
  5. Tulin vastavierailulle kommenttisi perustella. Saman kaupungin bloggaajia olemme siis :)

    Tosi kivan raikas lastenhuone!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tulit. Mikäli oikein katsoin, niin hyvin lähellä vielä olemme.

      Poista
  6. Tyylikkään nuoren herran tyylikäs huone :) Pojat taitaa olla enemmän järjestyksen ystäviä kuin tytöt? Ainakin meillä!

    VastaaPoista
  7. Kivannäköinen sisustus huoneessa, mutta sympatiapisteet vie nyt kyllä ihan 100-0 tuo nuhjaantunut Kalle-pupu! Voi että ihan herkistyin :D

    Terkuin Peeta,
    http://rawdesignblog.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin herkistyn siitä rakkaudesta, millä se aina kainaloon ja poskea vasten iltaisin painetaan. Tulen kurkkaamaan blogiasi.

      Poista