lauantai 16. kesäkuuta 2012

Pöydänjalka



Eevin huoneen pöytä on ollut meillä jo pitempään pohdinnan kohteena. Pöytä sijoittuu järkevimmin lattiaan saakka ulottuvan ikkunan eteen ja siksi toivoimme sen olevan mahdollisimman kevytrakenteinen ja näkyvän myös mahdollisimman vähän ulos. Haaveena minulla oli Hayn Loop pukkijalka, mutta haasteena niiden korkeus ja leveys, jotka eivät meidän tarpeitamme vastanneet.
Loop pukkijalat, 2 kpl
Kuva: Finnish design shop

Asiaa ääneen pohdiskellessani, ilmoitti mies voivansa tarvittavan jalan hitsata ja yhtenä päivänä töistä tullessani oli jalan väkrännyt. Tarvikkeet tähän jalkaan maksoivat alle 15€, joten melkoinen säästö. 


Tasoksi pöytään laitoimme yläkerran kylpyhuoneeseen vahinkolaukauksena tulleen valkoisen kiiltävän 50 cm syvän laminaattitason. Kovasti olemme tähän ratkaisuun tyytyväisiä. Toisessa päässä on Muuramen moduli. Kuvien laatu kyllä taasen huono ja kameran ostamista jo vakavasti harkitsen :)


Koska pöytätaso on pitkä. Hitsasi mies vielä tukiraudan pöydän alle.



Olen viikonlopun aikana selättänyt alla näkyvän kirjan ja siihen liittyvän melko laajan  tehtävän. Henkinen este sinällään mielenkiintoisen tehtävän tekemiseen oli valtaisa, mutta nyt palkitsen itseni jäätelöllä.


6 kommenttia:

  1. Vau. Mahtava ida tehdä itse. Taitava mies.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies on kyllä taitava, mutta aina vain kuitenkin hämmästyn, kun tuntuu, että tekee ihan mitä vain.

      Poista
  2. Vautsi, hieno tuli ja tosissaan melkoinen säästö!

    VastaaPoista
  3. Tulipa kiva pöytä! Minun pitäisi myös kehitellä poikani Eemilin huoneeseen työpöytä. Pitääpä näyttää miehelle, mitä teillä on saatu aikaiseksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mervi. Meillä on muuten nuorimmainen nimeltään Emil :)

      Poista
  4. Hienoa työtä nämä jalat!
    Ei varmaankaan yksinkertaisin hitsaus saada näyttämään viimeisteltyiltä.

    VastaaPoista