sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Metsässä





"sienimies" mielipuuhassaan



Meidän perhe viihtyy metsässä. Harvoin ketään joutuu sinne houkuttelemaan, vaikka retkeily välillä rankkaa onkin ja  väsy yllättää.

3 kommenttia:

  1. Kauniit ovat teidän retkeilymaisemat! Täältä ilmoittautuu toinen "metsäläisperhe". Kyseisen ominaisuutemme takia halusimme tonttimmekin mieluummin metsänreunasta kuin samalla alueella tarjolla olleista mäenlaen tonteista, joilta olisi ollut upeat näkymät yli koko kaupungin ja oikeastaan maakunnan. Kaikki eivät sitä oikein ymmärrä, siis sitä että emme hakeneet niitä maisema-tontteja ollenkaan. Mutta tahdoimme tosiaan päästä metsäpolun viereen ja halusimme ikkunoistamme avautuvan puisen maiseman. Itselleni metsä on maailman paras paikka. Samoin uskon että lapsille on hyvä pitää kiinni ikiaikaisesta yhteydestämme luontoon. Hyvin näyttää teilläkin toimivan tuo yhteys! Ihana kuva missä tenavat makaavat jäkälän päällä ja värikkäät kumpparit vaan vilkkuvat ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsämaisema kuulostaa hyvältä ja on ihanaa, kun retkeilemään pääsee ihan läheltä. Itselläkin mieli lepää metsässä. Keskimmäinen (vilkas ja vikkelä ) muuten sanoi tuosta noustessaan, että tulipa rauhallinen olo. Nytpä tiedän minne vien, levottomuuden vallatessa ja kierosten kiihtyessä:)

      Poista
  2. Tervehdys , blogissani on tunnustus sinulle.

    VastaaPoista