maanantai 27. helmikuuta 2012

Edistystä makuuhuoneessa

Viikon merkittävin edistys oli ehdottomasti Aatun huoneen valmistuminen alakertaan. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että yhden lapsen väliaikainen petipaikka siirrettiin pois meidän huoneestamme (lapset ovat kuukauden ajan nukkuneet vuorollaan vieressämme), Eevi sai oman huoneen käyttöönsä ja poikien kerrossänky kannettiin alakertaan. Pojat jakavat nyt väliaikaisesti Aatun huoneen.

Eevin huone on meidän talomme väripilkku. Kun me aikuiset valitsemme harmaata ja pojat mustaa, niin Eevi taas haluaa ympärilleen värejä. Keltainen seinä yhdessä turkoosien ja punaisten yksityiskohtien kanssa täydennettynä harmaalla ja mustalla. Punainen taisi olla selkeä valinta keltaisen kanssa yhdistettäväksi jo aivan alusta saakka, mutta turkoosin värin toi mukanaan Nousukausituoli. Tuolista Eevin pitää kovasti. 


Kaikissa makuuhuoneissa on lattiaan saakka ulottuva ikkuna, joka on toisaalta aivan ihana, mutta toisaalta taas erittäin haastava huoneen kalustamisen kannalta. Olemme suunnitelleet, että hankimme ikkunan eteen pitkän pöytälevyn, jossa on tilaa läksyille ja ompelukoneelle. Pöytälevyn toinen pää kiinnittyy Muuramen leveän kolmosen päälle (tulee keltaiseen seinään kiinni) ja toinen on kalustelevyä L-tason tapaisesti. Pöytälevy on tilattava puusepältä, koska riittävän pitkää ei ole muuten saatavilla. Ikkuna kun on 160 cm leveä. Tämä tällä hetkellä huoneessa oleva yhdistelmä tulee myöhemmin Emilin huoneeseen. Tuohon keltaisen seinän vasempaan reunaan päytätason päälle olemme hankkineet jo Huutonetistä Artekin seinähyllyn. Se odottaa hiontaa ja mustaa maalia.


Eevin huoneen sisustaminen on vielä ihan kesken ja hankintaistan kärkipäässä on pöydän ohella sängynpeitto. Todennäköisesti harmaa peitto ja päälle kirkkaita tyynyjä.

Tämän huoneen vaatesäilytys on ratkaistu kolmella 50 cm leveällä ja 236 cm korkealla komerolla. Pohdimme monenlaisia vaihtoehtoja laatikostoista liukuoviin, mutta tämä vei voiton. Liukuovista lastenhuoneessa meillä oli kokemusta edellisestä talostamme, eivätkä ne vakuuttaneet. Olivat nimittäin lähes aina auki. Toivon, että nämä tulisi helpommin laitettua kiinni.


Oven takana on säilytystilaa kirjoille, Hevoshulluille, langoille, "piipunrassi-ihmisille" ja laukuille. Siinäpä ne tärkeimmät. Nuo piipunrassi-ihmiset ja -hevoset ovat muuten tarina sinänsä ja niistä taidan kertoa hieman tuonnempana yhdessä Eevin kanssa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti