torstai 5. huhtikuuta 2012

Putkien piilotusta


Edellistä taloa rakentaessamme päätin, että mikäli toiseen projektiin alamme, niin kaikenlaisten putkien suhteen olen silloin viisaampi. Nyt otimme lvi-suunnittelijan mukaan jo talon ollessa luonnosvaiheessa. Hyvin pian kuitenkin huomasin, että emme me silti kaikkeen osanneet varautua emmekä kaikkea ennakoida. Suurin osa putkien aiheuttamista haitoista on kuitenkin onnistuttu sijoittamaan melko näkymättömiin ja harmittomiin paikkoihin. Lähinnä niitä on ylä- ja alakerran vaatehuoneissa.


Tässä oikealla näkyvä alakerran vaatehuoneen, ainakin lattialämmityksen jakotukin piilottava, rakennelma on ihan omanlaisensa. Suojakotelo oli pakko rakentaa näin korkeaksi koska keskiosassa seinästä tulee melko korkealta läpi paksu putki. Sen sivuilla korkeuden tarve oli vähäisempi. Koska peittää tätä ei voimut, niin päätimme korostaa sitä tekemällä avolokerot molemmille reunoille ja maalaamalla kyhäelmän ylimääräiseksi jääneellä koemaalipurkilla Basaltin väriseksi. Kotelon syvennyksiin aioin jossakin vaiheessa virkata värikkäästä ontelokuteesta vöiden ja kravattien säilytyskorit.Tähän koteloon tulee vielä irrotettavat etulevyt, joihin kumpaankin kiinnitämme nuppinaulakon. Nuppi helpottaa levyn irrottamista ja voi toimia vaikka laukkujen naulakkona.


Muutakin on viime viikonlopun ja tämän viikon aikana saatu eteenpäin ja niistä tässä lyhyesti muutamia kuvia.

Maalausta pitkään odotellut hylly vihdoin maalattuna seinllä.

Kuraeteisen lattia on laatoitettuna
.
Kuraeteisestä kirjoittelen lisää myöhemmin.

3 kommenttia:

  1. Kaikenlaisia putkia ja niiden kotelointeja aikani ihmetelleenä sanoisin että tosi hyvä idea huomioida lvi jo suunnitteluvaiheessa! ps. sinulle on blogissani pieni haaste

    VastaaPoista
  2. Hienolta näyttää teidän kodissa! Pian meilläkin päästään sisustuspuuhiin :) Vastailin sinulle verhoista meidän blogin puolelle.

    VastaaPoista