Ihana pääsiäisloma on miltei takana ja mieli levännyt. Ilmat olivat täällä itäisessä Suomessa loistavat ja nautimme hyvästä seurasta ja ulkoilusta järven äärellä monella tapaa; puissa kiipeillen, luontotaiteillen, hiihtäen, pilkkien, mäkeä laskien, rannalla saunoen ja hurjimmat avannossakin pulahtaen. Paluu arkeen on kuitenkin aina väistämättä edessä.
Huone sijaitsee saunan ja pesuhuoneen (kuvan ovi johtaa peushuoneeseen) läheisyydessä talon päädyssä ja siitä on uloskäynti alakerran etupihan katetulle terassille.Tuohon hyllystön tilalle tulee myöhemmin taso ja näyttöruutu. Haaveilemme myös videotykistä, jonka kuvan voisi tuohon seinälle heijastaa.
Huone on tällä hetkellä lähes kalustamatta ja niiltä osin kuin se on kalustettu, niin kalusteet ovat väliaikaisia. Siksi huone on hyvin vähäisellä käytöllä. Lähinnä se palvelee yrttien esikasvatuspaikkana
Ensisijaisesti tilaan tulisi löytää hyvä sohva, joka palvelisi viiden ihmisen löhöilytilana ja jonka voisi tarvittaessa levittää nukkuumapaikaksi kahdelle vieraalle. Sellaista emme ole kuitenkaan vielä löytäneet ja oikeastaan olemme hankintaa myös tietoisesti siirtäneet tänne Kuopioon keväällä avautuvan Ikean vuoksi. Tuonne takaseinustalle sen kuitenkin tulevaisuudessa asetamme.
Tämä huone on talon pimein ja se johtuu siitä, että sen ikkuna johtaa terassille, joka sijaitsee katetun parvekkeen alla. Tämä rakennelma estää melko tehokkaasti valon pääsyn ikkunasta sisään. Huoneen valaistus on ratkaistu niin, että takaseinälle panelikaton alle jäävät himmennettävät loisteputket. Nämä putket oli sähkömiehemme käynyt viime viikolla asentamassa ja nyt katto odottelee loppuun työstämistä. Oikean puoleisessa suoraan alhaalta otetussa kuvassa näkyy Saalinki-loisteputki seinän vieressä ja koneisto koolauspuuhun kiinnitettynä. Heikin ajatuksena on laittaa loisteputken viereen pystylauta, joka estää valon karkaamisen katon alle ja jatkaa panelointia vielä muutamalla rivillä. Odottelen kovasti, miltä tämä systeemi näyttää valmiina, mutta nyt loisteputken antama valon on ainakin kaunis ja viihtyisä.
On se kumma, miten noita kannustalon esitteitä vaan jaksaa ja jaksaa selata kerta toisensa jälkeen. Eikä niitä raaski heittää pois muutonkaan yhteydessä :)
VastaaPoista